sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Tavallista tuimempi mutakakku

Sain joulukahjaksi herkullisen leivontakirjan Kakkujen kuningattaret (Ruokatoimittajat ry, Tammi 2013). Kirja sisältää 52 kakkureseptiä eli yhden vuoden jokaiselle viikolle. Ihan joka viikko ei ole aikaa leipomispuuhille – mutta silloin kun on, ainakin on mistä valita: kakut näyttävät toinen toistaan suloisemmilta. 

Sainkin vasta äskettäin aikaiseksi upottaa sormet jauhoihin. Tämän vuoden ensimmäiseksi kakuksi valikoitui turkinpippurinen mutakakku. Resepti kuulosti sopivalta yhdistelmältä täyteläistä suklaata ja sähäkämpää salmiakkia. Lisäksi mutakakku on aina melko nopea ja mutkaton valmistaa.

Lopputulos oli suussa sulava muttei ihan niin pippurinen kuin odotin: turkinpippurirouhe hukkui muuhun taikinaan ja jäi melko huomaamattomaksi. Yhdessä vadelmien ja vaniljajäätelön kanssa kakku oli joka tapauksessa aivan tarpeeksi ihastuttava.






Turkinpippurinen mutakakku

150 g voita
1,5 dl sokeria
3 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta
150 g taloussuklaata
2 rkl turkipippurirouhetta

Tarjoiluun

2–3 dl vadelmia
vaniljajäätelöä tai kermavaahtoa 


Vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään. Vatkaa munat sekaan yksitellen. 

Sekoita vehnäjauhoihin kaakaojauhe ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos taikinaan siivilän läpi ja sekoita samalla hitaasti.

Sulata suklaa mikroaaltouunissa tai vesihauteessa kattilassa. Anna suklaan hiukan jäähtyä. Sekoita se ja turkinpippurirouhe taikinaan.

Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (Ø 26 cm). Voitele ja jauhota vuoan reunat. Kaada sitten taikina vuokaan.

Paista kakkua 200 asteessa vajaat 20 minuuttia. Ole tarkkana, ettei kakku kypsy liikaa: se saa jäädä sisältä tahmaiseksi. 

Anna kakun jäähtyä hetki ja ota se sitten vuoasta. Koristele vadelmilla ja tarjoile halutessasi vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa.


(Alkuperäinen resepti: Riitta Mustonen teoksessa Kakkujen kunigattaret, Tammi 2013)