Punainen kikhernekeitto kovaan nälkään

Lähtötilanne: Järkyttävä nälkä. Katsotaan, mitä kaapista löytyy ja tehdään keitto.
Ongelma: Bataatti ei vaikuta syömäkelpoiselta. Onneksi on edes porkkanoita - vaan eipä olekaan, nehän loppuivat jo eilen.
Ratkaisu: Nälän voimin lähimpään kauppaan ja ostoskoriin paprikaa ja porkkanaa. Reilu puoli tuntia keittiössä hääräämistä.
Lopputulos: Yksinkertainen, yllättävän maukas, väriltään upea ja täyttävä soppa, jota on helppo muunnella omien mieltymystensä mukaan.

Punainen kikhernekeitto

3 porkkanaa
1 paprika
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
250 g kikherneitä
1 dl linssejä
1 limen mehu
paseerattua tomaattia
kasvisliemikuutio
Provencen yrtit -maustetta tms.
mustapippuria
(suolaa)
(pinnalle jotakin tuoretta yrttiä, esim. basilikaa tai persiljaa)

Pilko kaikki kasvikset. Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja kuullota siinä ensin sipuli ja valosipuli. Lisää sitten paprika ja porkkanat kuullottumaan hetkeksi. Kaada kattilaan paseerattu tomaatti ja vettä, niin että kasvikset peittyvät. Heitä joukkoon kasvisliemikuutio ja jätä keittymään.

Valuta kikherneet ja huuhtele linssit (itse käytin ruskeita linssejä mutta punaiset sopivat myös). Lisää ne keittoon. Mausta mustapippurilla ja Provencen yrteillä. Anna keiton kiehua noin 20-30 minuuttia, kunnes porkkanat ja paprikat ovat pehmenneet sopivasti. Purista joukkoon limen mehu ja tarkista, kaipaako keitto vielä suolaa. Ennen tarjoamista keittoa voi kaunistaa entisestään esimerkiksi tuoreella basilikalla tai persiljalla.

Koukussa jukurttijäätelöön

Helle hellii vielä Madridia, mikä onkin ihana tekosyy käydä usein jukurttijäätelöllä: mikään ei viilennä ja virkistä paremmin kuin se. Täytyy tunnustaa, että olen suorastaan koukussa siihen!

Suomessa jäätelöjukurttipaikat taitavat olla vielä aika harvassa. Itse ainakin olen syönyt jukurttijätskiä vain kerran Ison-Robertinkadun Kipossa, joka on muuten tosi sympaattinen paikka. Espanjassa frozen yogurt -paikkoihin törmää lähes jokaisessa kadunkulmassa, ja niiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti siitä, kun kolme vuotta sitten viimeksi asustin täällä.

Toisaalta jukurttijäätelö ei tekosyitä kaipaa, sillä se on "paheista terveellisin", kuten lempparini frozen yogurt -ketjuista mainostaa. Jukurttijätski on tosiaan suht terveellinen makea välipala tai jälkkäri. Se on siis kuin jäätelöä tai pehmistä mutta nimensä mukaisesti valmistettu jukurtista. Niinpä siinä on vähän vähemmän rasvaa ja kaloreita kuin kermapohjaisessa jäätelössä. Vaikka jukurttijäätelö on nyt uusi muoti-ilmiö, ei se ole keksintönä uusi: sitä valmistettiin jo 1970-luvulla Yhdysvalloissa. Silloin terveellisyyskortti ei vielä vedonnut kansaan, vaan jäätelöjukurttia pidettiin liian happamana. Nousuun (sokerin lisäämisen jälkeen) jäinen jukurtti lähti 1980-luvulla. (Lisää jätskin ja jukurttijätskin eroista ja yhtäläisyyksistä voi lukea täältä: Differencebetween.net: Difference Between Ice Cream and Frozen Yogurt.)  

Joissakin paikoissa on luonnonjukurtin lisäksi tarjolla muitakin makuvaihtoehtoja, esimerkiksi omena- tai mansikkajukurttia. Itse kuitenkin tykkään ottaa jukurttijätskini maustamattomana, jolloin myös lisukkeet pääsevät paremmin esiin makunautinnossa. Lisukevalikoima riippuu paikasta. Yleensä valittavissa on esimerkiksi hedelmiä, mysliä, hunajaa ja erilaisia hilloja. Jos oikein tekee mieli makeaa, voi jukurttinsa kuorruttaa vaikkapa valkosuklaakastikkeella, keksikrokanteilla tai suklaarouheella. Mansikat taitavat olla oma lisukesuosikkini mutta myönnettäköön, että joskus on aivan pakko ottaa kuorrutteeksi kinuskia.

Kevyempi remoulade-kastike

Pari viikkoa sitten iski kova remoulade-kastikkeen himo. Sen sammuttamiseksi ei tietenkään ollut kuin yksi keino: lähteä kauppaan ostamaan tarvittavia aineksia. Päätin kokeilla remouladen pohjana kermaviilin ja majoneesin sijaan kreikkalaista jukurttia, osittain käytännön syistä: kermaviiliä ei espanjalaisesta ruokakaupasta löydä, majoneesia kyllä sitäkin enemmän. Kreikkalaisesta jukurtista syntyikin oikein hyvä remoulade, joka kaiken lisäksi oli vähän perinteistä versiota kevyempi. Remouladea tuli tehtyä myös eilen kirjolohen ja parsan lisukkeeksi  – ai että oli herkkua!

Kevyempi remoulade-kastike

200 g kreikkalaista jukurttia

1/2 pieni porkkana

1-2 pikku suolakurkkua

1 ihan pieni kesäsipuli

1 ihan pieni valkosipulinkynsi murskattuna

1 tl kapriksia

reilu tl dijonia

2 rkl tuoretta persiljaa

1/2 tl suolaa

mustapippuria

Pilko puolikas porkkana, suolakurkku, sipuli ja kaprikset minimaalisiksi kuutioiksi ja murskaa valkosipulin kynsi. Silppua persilja. Sekoita kaikki kreikkalaiseen jukurttiin ja mausta seos dijonilla, suolalla ja parilla rouhauksella mustapippuria. Anna kastikkeen makustua jääkaapissa vähintään tunnin ajan ennen tajoilua.

Makumuisto Barcelonasta

Barcelonan reissulla ehdottomasti herkullisimman lounaani söin Dostrece -nimisessä ravintolassa. Ravintolan "menu del día" lohkesi 12 eurolla ja piti sisällään alku-, pää- ja jälkiruoan sekä leivän ja juoman. Edullisen ja lakisääteisen päivän lounasmenun tarjoaa arkisin lähes jokainen ravintola Espanjassa. Monesti houkutteleva lounastarjous on kuitenkin pieni pettymys: saatat saada alkuruoaksi jäävuorisalaattia punajuuriraasteella (kauniilta kuulostava "ensalada mixta"), pääruoaksi sitkeän pihvin rasvaisilla ranskalaisilla ja jälkiruokaan et ilkeä edes koskea ("arroz con leche" eli riisiä ja maitoa), tosin kuppi kahvia on usein laadukas vaihtoehto. Dostrecen lounas sen sijaan erottuu joukosta edukseen, mistä saa kiittää ravintolan nuorekasta näkökulmaa perinteiseen katalaanikeittiöön (lue: ovat hipstereitä).  

Viinin kanssa saimme alkupalaksi friteerattuja kukkakaaleja, porkkanaa ja kahdenlaista jukurttidippiä. Alkuruoaksi valitsin salaattia, joka oli yksinkertaisuudessaan raikasta ja hyvää. Iloiseksi yllätykseksi sen kyljessä tarjottiin myös romescokastiketta ja leipää. Romesco on katalaanikeittiölle tyypillinen kastike, joka valmistetaan yleensä ainakin manteleista, valkosipulista, tomaatista ja paprikasta. Lisäksi kastikkeessa voi olla esimerkiksi sipulia ja punaviinietikkaa. Vaikka romescoa mainostetaan Katalonian erikoisherkkuna, oli Dostrece matkamme ainoa paikka, jossa saimme sitä maisteltavaksi. No, onneksi edes viimeisenä matkapäivänä tärppäsi: romescon paahteinen maku todella vei kielen mennessään.

Pääruoaksi tarjottu lohi grillatuilla kasviksilla oli sekin herkullista, ja kaiken kruunasivat kunnon jälkkärikahvit. Paikka oli sisustukseltaan raikkaan omaperäinen ja viihtyisä. Kuluneeseen puupöytään olisi voinut jäädä istumaan pitemmäksikin aikaa, mutta aurinko ja vielä kulkemattomat kadut huusivat jo lähtemään ulos. Ovensuussa tarjoilija vielä huikkasi moimoit suomeksi  – mistä lie päätellyt kotimaamme.

Maukas munakoisosalaatti

Tykkään hurjasti erilaisista salaateista. Pienillä jutuilla niihin saa loputtomasti vaihtelua ja myös ruokaisuutta. Tässä salaatissa kokeilin ensimmäistä kertaa vuonankaalia, joka on muuten superterveellistä: se sisältää runsaasti muun muassa B-ryhmän vitamiineja ja jopa kolminkertaisesti C-vitamiinia tavalliseen lehtisalaattiin verrattuna. Pääosaan salaatissa kuitenkin nousee mehevä munakoiso, jonka makua täydentävät suolainen serranokinkku ja lempeä mozzarella. 

Munakoisosalaatti

vuonankaalia ja jotain muuta salaattilajia

pieni munakoiso

tomaatteja

paahdettuja paprikoita (purkista mutta voi toki paahtaa itsekin)

vihreitä oliiveja

serranokinkkua

mozzarellaa

kastike:

punaista balsamiviinietikkaa

oliiviöljyä

sopivasti juoksevaa hunajaa

rouhaus suolaa ja pippuria

Leikkaa munakoiso kiekoiksi ja paista ne oliiviöljyssä pannulla. Mausta munakoisokiekot suolalla ja pippurilla sekä tilkalla punaista balsamiviinietikkaa. Vaihtoisesti munakoison voi paahtaa uunissa. Tällöin laita munakoisoviipaleet, oliiviöljy, balsamiviinietikka ja mausteet vuokaan ja kypsennä niitä noin 20 minuuttia 200 asteessa. Kääntele paahtamisen aikana kerran tai pari varovasti. Jos paahdat paprikan itse, laita se munakoison kanssa samaan syssyyn kypsymään.

Pilko tomaatit, revi sekä mozzarella että serrano ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Tee vielä salaattikastike. Ota kaveriksi vielä jotakin hyvää leipää ja ei muuta kuin syömään.

Eka iltapala

Ajatus ruokablogista on kytenyt mielessäni jo pitkään. Viimeinen sytyke sen perustamiseksi oli muutto syksyksi Madridiin. Täällä retket kauppahalliin ja poikkeamiset vihannes- ja hedelmäpuoteihin inspiroivat kokeilemaan uutta. Viini on edullista, leipä rapsakkakuorista ja oliiviöljy hyvää. Eihän tätä kaikkea vain voi olla jakamatta muiden kanssa!

Omat haasteensa ruoanlaitolle asettaa piskuinen keittiö, josta puuttuu moni itselle itsestäänselvä asia, niistä suurimpana uuni. Seuraavaan neljään kuukauteen ei siis ole luvassa uuniruokaa tai kotitekoisia leipomuksia mutta sitäkin enemmän tuoreita kasviksia ja leivänhakuretkiä lähimpään leipomoon. 

Ensimmäisenä Madridin iltana keittiön kaapit ammottivat tyhjyyttään. Mutta ei siihen paljon tarvita, että saa vatsansa täyteen: oliiveja, vähän juustoa ja serranoa leivän päälle ja kyytipojaksi lasi viiniä. 

,