lauantai 25. tammikuuta 2014

Pinaattipannarikestit

Tässä yhtenä päivänä kauppalistaa rustatessa ja iltaruokaa miettiessä löi kertakaikkisesti tyhjää. Ei oikein tehnyt mitään mieli eikä oikein mikään inspiroinut. Kunnes keksittiin, että ostetaan pinaattilettuja – eikun tehdään itse pinaattipannaria! 

Oletteko koskaan maistaneet pinaattipannukakkua? Se on tosi hyvää, parempaa  kuin kaupan pinaattilätyt ja sen tekeminen on vaivattomampaa kuin pinaattilettujen paistaminen itse. Siinä onkin jo kolme hyvää syytä laittaa arki-illan kekkerit pystyyn ja kokeilla tätä (aikoinaan Yhteishyvästä nappaamaani) reseptiä. Puolukkahillo tai -survos on tietysti ihan pakollinen seuralainen pinaattipannarikesteillä. 

Pinaattipannari


1 pussi (150 g) pakastepinaattia
2 kananmunaa
8 dl maitoa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
25 g sulatettua voita tai margariinia


Sulata pakastepinaatti ja valuta siitä neste. Sekoita pinaatti, kananmunat, maito, jauhot, suola ja voi taikinaksi. Turvota taikinaa 15-20 minuuttia.

Kaada taikina tasaisesti leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Paista 225 asteessa noin puoli tuntia.   


Ei ehkä kuvauksellista mutta mielettömän hyvää.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Helpot ja herkulliset rieskarullat




Näitä rieskarullia teen aina, kun haluan iltapalaksi jotain todella helppoa ja hyvää syötävää. Rieskarullat ovat kivaa mutustettavaa myös kaveriporukalla ja kelpaavat tarjottavaksi vaikka cocktail-kutsuilla, kunhan ne leikkaa sopivan fiineiksi suupaloiksi.

Mielestäni parhaat wrapit syntyvät ruisrieskoista, jotka ovat rullaamisen kannalta tarpeeksi ohuita. Täytteissä rajana on vain mielikuvitus ja omat mieltymykset. Tähän olen kuitenkin kirjannut pari hyväksi todetttua kombinaatiota. 

Rieskarullat

Ruisrieskoja (1-2 per syöjä)

Savuporotäyte
savuporotuorejuustoa
ohuita palvikinkkuleikkeleitä
suolakurkkua
keltaista paprikaa
salaattia

Feta-avokadotäyte
aurinkokuivatun tomaatin makuista tuorejuustoa
avokadoa
fetaa
kirsikkatomaatteja
aurinkokuivattuja tomaatteja
salaattia

Levitä rieskalle kerros tuorejuustoa ja kokoa haluamasi  täytteet tasaisesti tuorejuustokerroksen päälle. Rullaa rieska varovasti mutta napakasti kiinni niin että saumapuoli jää alustaa vasten. Leikkaa rieska puoliksi, jotta se on helpompi syödä.   





maanantai 13. tammikuuta 2014

Pakkaspäivän porkkanasämpylät

Tällaiset kuulaat, kipakat pakkaspäivät ovat täydellisiä leipomiseen. Minäkin tein aamulla sämpylätaikinan ja jätin sen nousemaan yhdessä talviauringon kanssa. Ja miten hyvältä maistuivatkaan kuuma borssikeitto ja uunituoreet porkkanasämpylät kirpeän juoksulenkin jälkeen.

Porkkanasämpylät

Noin 22 sämpylää

5 dl vettä
3 tl suolaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
3 dl porkkanaraastetta (2-3 isoa porkkanaa)
25 g tuorehiivaa
1 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäleseitä
1 dl grahamjauhoja
n. 8- 10 dl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä
(ruisjauhoja leipomiseen)

Laita  vesi ja porkkanaraaste kattilaan ja lisää joukkoon suola ja hunaja. Lämmitä seos liedellä kädenlämpöiseksi ja liota sitten tuorehiiva siihen.

Sekoita jauhot keskenään (älä kuitenkaan laita kaikkia vehnäjauhoja vielä tässä vaiheessa). Kaada jauhoseosta vähän kerrallaan porkkana-vesiseokseen ja sekoita käsin. Kaada oliiviöljy taikinaan ja lisää sen jälkeen loput jauhot, mutta varo laittamasta niitä liikaa. Vaivaa taikina ja jätä se löysähköksi mutta työstettävissä olevaksi. Kohota taikinaa noin 60 minuuttia.

Kun taikina on kohonnut, keikauta se ruis- tai vehnäjauhoilla jauhotetulle pöydälle. Jaa taikina kahteen osaan, muotoile pitkoiksi ja jaa pitkot edelleen sopivan kokoisiin osiin. Pyörittele sämpylät ja laita ne pellille. Anna sämpylöiden kohota vielä 20-30 minuuttia liinalla peitettyinä. 

Paista sämpylöitä uunin keskistasolla 225 asteessa noin 20 minuuttia.   

P.S. Sämpylöiden koristeeksi sopisivat esimerkiksi unikon- tai auringonkukansiemenet. 









sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Hyvät pitsat

Parasta on lauantai-illan pitsatalkoot ja pitsakivi, jolla pohjasta saa pikkuisen rapsakamman. Tosin pitsan paistaminen kuumennetulla ja ylösalaisin käännetyllä uunipellillä toimii melkein samalla tavalla kuin pitsakivi. Täytteiksi laitoimme ilmakuivattua kinkkua, mozzarellaa ja kalamataoliiveja. Toinen pitsa sai ylleen paistettua munakoisoa, sieniä, mozzarellaa ja oliiveja. Kumpikin pitsa viimeisteltiin runsaalla määrällä rucolaa.

Vielä lasi viiniä ja ilta oli tehty.






perjantai 10. tammikuuta 2014

Sielukas porkkana-avokadosalaatti

Ehkä olettekin jo huomanneet, että avokado ja paahdettu porkkana ovat lyömätön kaksikko. Ne ovat tämänkin salaatin sielu ja sydän. 


Porkkana-avokadosalaatti


salaattia (esim. tammenlehvä-)
muutama porkkana
oliiviöljyä
punaista balsamiviinietikkaa
suolaa
rouhaus mustapippuria
pikkiriikkinen ripaus chiliä
hunajaa
avokado
kirsikkatomaatteja
aurinkokuivattuja tomaatteja
kalamata-oliiveja
fetaa


Leikkaa porkkanat tikuiksi. Laita ne vuokaan tai pellille ja lorauta päälle oliiviöljyä ja hiukan punaista balsamiviinietikkaa. Mausta kevyesti hunajalla, suolalla, mustapippurilla ja pienellä ripauksella chiliä. Laita uuniin 200 asteeseen vajaaksi 20 minuutiksi. Kääntele välillä. Porkkanat saavat jäädä vähän napakoiksi. 

Porkkanoiden ollessa uunissa kokoa muu salaatti kasaan: pese ja revi salaatti, pilko avokado ja kirsikkatomaatit, pienennä aurinkokuivatut tomaatit ja lisää oliivit. Lisää lopuksi lämpimät porkkanat salaattiin ja murusta fetaa niiden päälle, jotta sekin hiukan lämpiää.  

Tee vielä lopuksi salaattikastike oliiviöljystä, punaisesta balsamiviinietikasta, hunajasta, suolasta ja mustapippurista.


















keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Makeaa uutta vuotta!

Meillä oli eilen uudenvuoden juhlat. Vaihtuvan vuoden kunniaksi halusin tarjota juustokakkua ja kokeilla samalla jotakin uutta. Hain takaa jotakin raikasta, marjaisaa ja piparkakkupohjaan sopivaa.

Etsintöjen jälkeen löysin Hellapoliisilta hyvältä vaikuttavan reseptin, josta vaihdoin ranskankerman maitorahkaksi ja vähensin hiukan liivatteen määrää. Neljällä liivatelehdelle kakku oli aika pehmeää mutta pysyi kasassa. Lisäksi murskasin vain osan puolukoista soseeksi ja laitoin loput kokonaisina. Näin kakku sai sekä upean värin että suloisia sattumia.

Kakussa oli talven tuntua ja tuoksua: kardemumma ja piparit maistuivat vielä joululta ja puolukat purivat kuin pikkupakkanen.

Puolukkajuustokakku piparipohjalla


Pohja:
200 g pipareita murskattuna
75 g voita sulatettuna

Täyte:
4 liivatelehteä
vajaa 1/2 dl mehua tai vettä
2 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g maitorahkaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
5 dl kokonaisia pakastepuolukoita

Murskaa piparit pieniksi muruiksi ja sekoita ne sulaneen voin kanssa. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja taputtele piparinmuruseos sen pohjalle.

Anna liivatelehtien liota kylmässä vedessä noin viisi minuuttia. Puristele liivatelehdistä vesi ja liuota ne kuumaan veteen tai mehutilkkaan ja anna jäähtyä haaleaksi.

Vatkaa tasaiseksi tuorejuusto, maitorahka, sokeri, vaniljasokeri ja kardemumma.
Soseuta joukkoon puolet puolukoista ja lisää loput kokonaisina.

Lisää joukkoon vielä haalea liivateseos ja vatkattu kermavaahto. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä kylmässä 4-5 tuntia tai yön yli.