Mainiot mantelit

Enpä ole ennen nähnyt paahdettuja manteleita myytävän näin kuorineen. Enkä tietenkään voinut vastustaa kiusausta, vaan ostin niitä heti muutaman kourallisen naposteltavaksi. Joko muuten luitte uudesta tutkimuksesta, josta hesarissa kirjoitettiin viime viikolla? E-vitamiinia, hyviä rasvoja ja proteiinia sisältävien manteleiden terveellisyys sai siinä lisää vahvistusta. Mars manteleita popsimaan siis!

Caponataa ja kalaa

Viime lauantaina kysymys kuului, mitä kokattaisiin kalalle kaveriksi. Ensin ajattelimme ratatouillea, mutta päätimmekin kokeilla jotakin ihan uutta, nimittäin caponataa. Kieltämättä päätös ei kovin kauas ratatouillesta pudonnut: molemmat ovat kasvismuhennoksia, joihin tulee munakoisoa ja tomaattia. Suurimpana erotuksena lienee, että caponata tarjotaan useammin kylmänä, siihen tulee oliiveja ja se on vähemmän tomaattista kuin ranskalainen serkkunsa. Perinteiseen caponataan ei laiteta kesäkurpitsaa ja muutenkin sen voi tehdä pelkistetymmin kuin tässä reseptissä (me vaan niin innostuimme kauppahallin löydöistä).

Caponata hehkui lautasella kuin ruska ja maistui mielettömän hyvältä. Oliivit antoivat juuri oikeaa potkua kasvisten hempeyteen.

Kalakaan ei muuten ollut yhtään hassumpaa. Kalakauppias suositteli tällä kertaa lubinaa eli meribassia. Suomennos sanoo varmaan yhtä vähän kuin espanjalainenkin nimi. Joka tapauksessa lubina on täällä melko arvostettu vaalea kala, jota näkee usein myös ravintoloiden ruokalistoilla. Meidän lubina marinoitiin oliiviöljyssä ja persiljassa, minkä jälkeen se paistettiin nahkoineen pannulla. Maultaan kala muistutti kuhaa ja caponata sopi sen kylkeen mainiosti. Tätä tehdään ihan varmasti toistekin.

Caponata

isohko munakoiso

pieni kesäkurpitsa

iso sipuli

3-4 tomaattia

paprika

oliiveja

valkosipulin kynsi

puna- tai valkoviinietikkaa
1 rkl kapriksia
mustapippuria
suolaa
hyppysellinen sokeria
tuoretta basilikaa

Kuutioi munakoiso, kesäkurpitsa, paprika ja tomaatit. Kypsennä ensin munakoisot pannulla ja siirrä ne odottamaan.

Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja kuullota siinä sipuli. Lisää kesäkurpitsa ja paprika ja kohta myös tomaatit ja pienityt oliivit.  Mausta mustapippurilla ja suolalla. Lorauta joukkoon etikkaa ja ripauta sekaan myös hyppysellinen sokeria.

Anna hautua noin 10-20 minuuttia, kunnes enin neste haihtuu. Lisää sitten joukkoon munakoisot, silputut kaprikset ja basilikan lehdet. Anna caponatan jäähtyä ja tarjoile huoneenlämpöisenä (toimii kyllä myös lämpimänä, nimim. oli liian kova nälkä).

Syyspäivän sipulilinssikeitto

Kun syyssateet piiskaavat ikkunaa, on ihana istua sisällä turvassa ja syödä kuumaa keittoa. Tämäntapaista sipulilinssikeittoa keittoa olen lusikoinut monet kerrat Katriinan kasvisravintolassa, jossa opiskeluaikoina kävin valehtelematta melkein joka arkipäivä lounaalla (mielettömän hyvä keittolounas ja vieläpä opiskelijahintaan! Ja ne sämpylät, nam...). Nyt, kun Katriina on 3000 kilometrin päässä, ei auta kuin itse säveltää soppansa. Keitosta tulikin yllättävän hyvää, harmonista ja samanmakuista kuin esikuvastaan. Saattaa tuntua samantekevältä, mutta mielestäni sipuli pitää ehdottomasti laittaa renkaina tähän keittoon: siten keiton suutuntumasta ja mausta tulee ihanan höysteinen.

Tässä keitossa maistan kaikki ne kerrat, kun istuttiin lounaalla ruotimassa rakkausjuttuja, stressaamassa gradua tai opetusharjoittelua, tikahtumassa nauruun, unelmoimassa ja miettimässä, mitä me halutaan tehdä tulevaisuudessa tai edes seuraavan tunnin päästä.

Pieni lusikallinen Jyväskylää keskellä tätä suurkaupunkia.

Sipulilinssikeitto

sipuli
punasipuli
valkosipulin kynsi
pieni punainen paprika
pari porkkanaa
muutama tomaatti
2 dl ruskeita linssejä
provencen yrttejä
1-2 hyvää kasvisliemikuutiota
mustapippuria
suolaa
punaviinietikkaa
oliiviöljyä

Silppua sipulit renkaiksi ja pilko valkosipulin kynsi pieneksi. Leikkaa porkkanat kiekoiksi ja paprikat ja tomaatit lohkoiksi. Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja kuullota sipulit ja kasvikset siinä. Peitä vedellä, lisää kasvisliemikuutio sekä mausteet ja jätä kiehumaan hiljalleen.

Huuhtele linssit ja lisää ne keitokseen. Anna porista, kunnes linssit ja kasvikset ovat pehmentyneet. Lisää punaviinietikka ja tarkista, onko keitossa tarpeeksi mausteita.

Vinkki: Jos jääkaapissa sattuu olemaan pestoa, kruunaa keittolautanen tujauksella sitä: keitto saa pestosta vielä pikkuisen lisää särmää ja sävyä .

Kauppahallin aarteita

Madridin eri kauppahalleissa voisi kiertää päiväkausia kyllästymättä näkemäänsä. Kuuluisin lukuisista kauppahalleista on Mercado de San Miguel. Rakennuksena se on todella kaunis ja koristeellinen: lasiseinät ja vanha metalli tekevät siitä siron ja kuvauksellisen nähtävyyden. Sen sijaan ostospaikkana San Miguel on hiukan turistimainen, mikä myös näkyy hinnoissa. Toisaalta sieltä löytää helposti erikoistuotteita ja esimerksiksi ihastuttavia pikku konvehteja ja leivonnaisia, joita ei välttämättä arkisemmissa kauppahalleissa pääse maistamaan. Näin Madridissa asuvana lähinnä ihastelen San Miguelia aina ohikulkumatkalla, mutta ruokaostokseni teen muualla. 

Lauantaina jalat veivät jälleen meidän lähimpään kauppahalliin, Cebadaan, joka sijaitsee Latinan kaupunginosassa. Kauppahalli olikin harmaan päivän väripilkku, katsokaa vaikka:

"Llena la vida de color" julistaa hallin seiniä kiertävä teksti. Sanat ja seinät maalattiin reilu viikko sitten, ja kauppahalli pääsi siitä hyvästä tv-uutisiin. Kyseessä on taloudellisen kriisin vastainen taideteos, joka kehottaa täyttämään elämän väreillä. Ohjenouraa onkin helppo noudattaa: riittää, kun astuu sisään kauppahalliin. Viikunat, omenat, chirimoyat, luumut, munakoisot, kesäkupitsat, tomaatit, kumaatit - kaikki kuviteltavissa olevat hedelmät ja kasvikset - hehkuvat hämärässä hallissa kirkkaammin kuin vastamaalatut ulkoseinät. Elämä ei täyty vain väreistä vaan myös hajuista ja äänistä: juustot ja tuore leipä tuoksuvat vastustamattomasti, kun taas kala ja äyriäiset käyvät sieraimiin joskus jopa sietämättömän voimakkaasti. Lihatiskin ukot ärjyvät toisilleen ja mummot papattavat kuulumisiaan. Oikeastaan pidänkin juuri Cebadan alkukantaisuudesta ja aitoudesta. Siinä missä San Miguel on fiini ja hienostunut, Cebada on autenttinen ja jokseenkin rujo. Kun San Miguelissa ei mahdu kävelemään hipomatta toisten hihoja, Cebadassa on tilaa vertailla ja tutkia tarjontaa. Toisaalta tila taitaa kieliä myös kriisistä: voisi kuvitella, että parempina aikoina kauppahallissa kävi enemmän asiakkaita ja näki vähemmän autioituneita myyntitiskejä kuin nyt.  

Cebadaan minut vetää kerran toisensa jälkeen etenkin tämä:

Oma lempihedelmä- ja vihanneskoju! Kojun naiset ovat sydämellisiä ja pitävät huolta siitä, ettei asiakkaan matkaan lähde kolhiintuneita persikoita tai liian kovia tomaatteja. Persilja tulee yleensä kaupanpäällisiksi, jos sitä sattuu tarvitsemaan. Hämmennyn edelleen joka kerta siitä, miten kokonainen muovikassillinen hedelmiä voi maksaa vain kolmisen euroa. Tätä todella tulee Suomessa ikävä.

Launtaina rahaa meni hiukan enemmän, 4,90 euroa. Mitä näistä aarteista sitten valmistettiin? Se onkin jo toinen juttu.

Panzanellaa pöytään

Jos viikonlopun ruokalista on vielä auki, tässä olisi yksi varteenotettava vaihtoehto sitä täydentämään. Kipsuttele ruokakomerolle ja kurkista, sattuisiko siellä olemaan eilistä leipää. Kuivahtanut leivänkäntty ei kuitenkaan ole välttämättömyys, sillä resepti onnistuu tuoreemmastakin. Meillä leipä harvoin ehtii korppuuntua, joten tähän salaattiin ostettiin ihan varta vasten  muhkea ja kumeakuorinen täysjyväleipä.

Kyseessä on siis panzanella, italialainen leipäsalaatti, jota syödään varsinkin kesäaikaan. Yksinkertaisimmillaan salaattiin ei leivän lisäksi tule muuta kuin tomaattia, oliiviöljyä, viinietikkaa, valkosipulia ja mausteita. Panzanellalle näyttäisi kuitenkin olevan yhtä monta reseptiä kuin tekijääkin. Noista resepteistä erottuu selkeästi kaksi eri koulukuntaa: toiset liottavat leivän, kun taas toiset toiset paahtavat sen pannulla. Itse liityin jälkimmäisten joukkoon, sillä halusin panzanellaan rustiikkista rapeutta. Käytännössä leipä lopulta kostuu jonkin verran, joten en tiedä eroaako menetelmä merkittävästi leivän liottamisesta. Voisi kuitenkin kuvitella, että varsinkin tuoreemman leivän kanssa pannulla käyttäminen kannattaa: näin salaatista ei tule liian vetistä. 

Panzanella on varsin täyttävä salaatti ja riittää ateriaksi jo sellaisenaan. Seuraavana päivänä sen tähteitä voi mutustaa esimerkiksi kanan tai kalan kanssa. Seuraavasta reseptistä riittää syötävää isommallekin porukalle, ja päätinkin jo, että seuraavissa pippaloissa laitetaan pöytään panzanellaa. 

Panzanella

(kuivahtanut) vaalea leipä

5-7 kypsää tomaattia

1 puolikas kurkku

1 punasipuli

1-2 valkosipulin kynttä

paahdettua paprikaa 

aurinkokuivattuja tomaatteja

1 rkl kapriksia

250 g mozzarellaa

oliiveja

ruukku basilikaa

oliiviöljyä

punaista balsamiviinietikkaa tai punaviinietikkaa

rouhaus pippuria

ripaus suolaa

Leikkaa leipä sopiviksi kuutioiksi. Kuumenna pannulla oliiviöljy ja paahda leipäkuutiot pannulla. Anna jäähtyä.

Halkaise tomaatit ja purista niistä hiukan ylimääräsitä nestettä pois. Pilko tomaatit ja kuorittu kurkku. Kuutioi myös punasipuli ja murskaa valkosipulin kynsi. Pieni aurinkokuivatut tomaatit, kaprikset ja paahdettu paprika.

Laita 3/4 osaa paahdetuista leipäkuutioista isoon kulhoon. Loput leipäkuutioista kannattaa säästää krutongeiksi, jotka lisätään salaattiin vasta tarjoiluvaiheessa. Heitä pilkkomasi kasvikset, sipulit, kaprikset ja oliivit leipäkuutioiden joukkoon. Lorauta joukkoon reiluhkosti muttei liikaa sekä oliiviöljyä että balsamiviinietikkaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita varovasti, jotta leipäkuutiot eivät möyhenny. Peitä panzanella kelmulla ja laita jääkappiin maustumaan muutamaksi tunniksi. 

Lisää revitty mozzarella ja krutongeiksi säästetyt leipäkuutiot salaattiin vasta ennen tarjoilua, jotta balsamiviinietikka ei värjää niitä. Samoin basilikan lehdet kannattaa laittaa salaattiin vasta nyt, etteivät ne nahistu ennen aikojaan. Maista ja tarkista, kaipaako panzanella vielä vähän suolaa, pippuria, oliiviöljyä tai balsamiviinietikkaa. 

Ihanat tomaatti-mozzarellaleivät illanistujaisiin

Pimenevinä syysiltoina kannattaa kutsua kaverit kokoon, avata pullo viiniä ja syödä vaikkapa näitä ihania tomaatti-mozzarellaleipäsiä. Pesto, mozzarella, tomaatti ja basilika ovat yhdessä pettämätön makuyhdistelmä, jota voi halutessaan vielä täydentää parmankinkulla. Ja hetken saattaa jopa luulla olevansa Italiassa.

Tomaatti-mozzarellaleivät

oliivileipää (tai jotain muuta rapeakuorista herkkuleipää)

pestoa

tomaattia

(parmankinkkua tai serranoa)

tuoretta basilikaa

rouhaus mustapippuria

Sivele leivät pestolla ja kokoa täytteet päälle.

Sunnuntain voimaruoka: Parsakaali-kanawokki

Vähintään kerran tai pari kuussa keittiöstäni leijuu parsakaali-kanawokin ruokahalua nostattava tuoksu. Niin myös eilen. Tämän reseptin bongasin aikoinaan Eeva Kolun Voisilmäpeliä-blogista. Parsakaali-kanawokki on simppeliä ja nopeaa voimaruokaa, joka täyttää vatsan ja tekee olosta voittamattoman. Se pelastaa niin kiireisen arki-illan kuin laiskan sunnuntainkin. 

Ruoan salaisuus piilee siinä, että se on samaan aikaan sopivan suolaista, pikkuisen tulista ja uskomattoman freesiä syötävää. Parsakaalit kannattaakin kypsentää vain kevyesti niin, että ne vielä rouskuvat hampaissa. Parsakaali-kanawokki on varsin ruokaisaa jo itsessään, mutta lisukkeeksi voi keittää myös nuudeleita, riisiä tai ohraa. Kokeile ja voimaannu!

Parsakaali-kanawokki

250 g kanan maustamatonta rintafilettä

2 valkosipulinkynttä

tuoretta inkivääriä raastettuna

1 keskikokoinen parsakaali

reilu kourallinen cashewpähkinöitä

1-2 rkl soijakastiketta

valkopippuria

chiliä

paistamiseen rypsiöljyä

Pilko kana ja valkosipuli.  Napsi parsakaali sopiviksi haukkapaloiksi ja raasta inkivääri valmiiksi.

Kuumenna sitten öljy wokkipannussa tai suurehkossa paistinpannussa ja paista kana. Siirrä lautaselle odottamaan.

Lisää pannulle öljyä ja paista parsakaaleja koko ajan hämmennellen 5-10 minuuttia, kunnes ne alkavat hiukan pehmetä. Lisää joukkoon valkosipuli, inkivääri ja cashewpähkinät ja paista vielä pari minuuttia. Heitä vielä lopuksi pannulle kanapalat sekä valkopippuri, chili ja soijakastike.

Tarjoile joko sellaisenaan tai riisin, nuudelien tai ohran kanssa.

(Alkuperäinen resepti Eeva Kolun Voisilmäpelistä)

Ruhtinaallinen granaattiomena

Granaattiomenasta nimensä saaneella Granadan kaupungilla on aivan erityinen paikka sydämessäni. Kesti kuitenkin pitkään ennen kuin itse granaattiomena löysi paikkansa lautaseltani. Ensimmäisellä kerralla erehdyin syömään sitä raakana, jolloin se karvaudessaan oli kaukana makunautinnosta. Myöhemmin olen kuitenkin oppinut, että kypsä granaattiomena on viettelevän makea ja täydellinen pari esimerkiksi turkkilaiselle tai maustamattomalle jukurtille. Kaiken lisäksi sitä syödessä siliävät pienet rypytkin, sillä se sisältää hurjan määrän hyviä antioksidantteja.

Mistä sitten tietää, onko granaattiomena kypsä? Asian voi helposti testata painelemalla hedelmän kuorta: jos se antaa hiukan periksi ja ikään kuin napsahtelee, voit aloittaa valmistelut sen syömiseksi. Leikkaa granaattiomena halki. Seuraavaksi tarvitset pienen kulhon ja lusikan. Purista hedelmänpuolikasta kulhon yläpuolella. Näin saat enimmän osan hedelmän mehusta talteen ja pääset siistimmin käsiksi syötäviin siemeniin. Koputtele sitten granaattiomenan kuorta lusikalla niin, että siemenet putoavat kulhoon. Operaatio saattaa kuulostaa vaivalloiselta muttei lopulta vie kuin muutaman minuutin. Sitä paitsi pieni vaivannäkö palkitaan ruhtinaallisesti: granaattiomena on todellinen hedelmien jalokivi.