Madridin eri kauppahalleissa voisi kiertää päiväkausia kyllästymättä näkemäänsä. Kuuluisin lukuisista kauppahalleista on Mercado de San Miguel. Rakennuksena se on todella kaunis ja koristeellinen: lasiseinät ja vanha metalli tekevät siitä siron ja kuvauksellisen nähtävyyden. Sen sijaan ostospaikkana San Miguel on hiukan turistimainen, mikä myös näkyy hinnoissa. Toisaalta sieltä löytää helposti erikoistuotteita ja esimerksiksi ihastuttavia pikku konvehteja ja leivonnaisia, joita ei välttämättä arkisemmissa kauppahalleissa pääse maistamaan. Näin Madridissa asuvana lähinnä ihastelen San Miguelia aina ohikulkumatkalla, mutta ruokaostokseni teen muualla.
Lauantaina jalat veivät jälleen meidän lähimpään kauppahalliin, Cebadaan, joka sijaitsee Latinan kaupunginosassa. Kauppahalli olikin harmaan päivän väripilkku, katsokaa vaikka:
"Llena la vida de color" julistaa hallin seiniä kiertävä teksti. Sanat ja seinät maalattiin reilu viikko sitten, ja kauppahalli pääsi siitä hyvästä tv-uutisiin. Kyseessä on taloudellisen kriisin vastainen taideteos, joka kehottaa täyttämään elämän väreillä. Ohjenouraa onkin helppo noudattaa: riittää, kun astuu sisään kauppahalliin. Viikunat, omenat, chirimoyat, luumut, munakoisot, kesäkupitsat, tomaatit, kumaatit - kaikki kuviteltavissa olevat hedelmät ja kasvikset - hehkuvat hämärässä hallissa kirkkaammin kuin vastamaalatut ulkoseinät. Elämä ei täyty vain väreistä vaan myös hajuista ja äänistä: juustot ja tuore leipä tuoksuvat vastustamattomasti, kun taas kala ja äyriäiset käyvät sieraimiin joskus jopa sietämättömän voimakkaasti. Lihatiskin ukot ärjyvät toisilleen ja mummot papattavat kuulumisiaan. Oikeastaan pidänkin juuri Cebadan alkukantaisuudesta ja aitoudesta. Siinä missä San Miguel on fiini ja hienostunut, Cebada on autenttinen ja jokseenkin rujo. Kun San Miguelissa ei mahdu kävelemään hipomatta toisten hihoja, Cebadassa on tilaa vertailla ja tutkia tarjontaa. Toisaalta tila taitaa kieliä myös kriisistä: voisi kuvitella, että parempina aikoina kauppahallissa kävi enemmän asiakkaita ja näki vähemmän autioituneita myyntitiskejä kuin nyt.
Cebadaan minut vetää kerran toisensa jälkeen etenkin tämä:
Oma lempihedelmä- ja vihanneskoju! Kojun naiset ovat sydämellisiä ja pitävät huolta siitä, ettei asiakkaan matkaan lähde kolhiintuneita persikoita tai liian kovia tomaatteja. Persilja tulee yleensä kaupanpäällisiksi, jos sitä sattuu tarvitsemaan. Hämmennyn edelleen joka kerta siitä, miten kokonainen muovikassillinen hedelmiä voi maksaa vain kolmisen euroa. Tätä todella tulee Suomessa ikävä.
Launtaina rahaa meni hiukan enemmän, 4,90 euroa. Mitä näistä aarteista sitten valmistettiin? Se onkin jo toinen juttu.
/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti