keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Suloiset suolapalat: granaattiomena-vuohenjuustokeksit

Kaipaatko jotain pientä tarjottavaa glögi- tai viinilasin kylkeen? Nämä granaattiomena-vuohenjuustokeksit syntyvät kädenkäänteessä, eikä maussakaan ole valittamista. Tarvitset vain suolakeksejä, levittyvää vuohenjuustoa ja granaattiomenan siemeniä.


sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Maistiaisia Firenzestä

Olin marraskuun lopussa mieltä ja makuhermoja hivelevällä matkalla Firenzessä. Firenzessä näkyy vahvasti toscanalaisen keittiön perinteet: ruoka on simppeliä ja hyvää. Ruoanlaitossa käytetään paljon kasviksia, papuja ja lihaa. Tunnettuihin annoksiin lukeutuu esimerkiksi ribollita-keitto, joka tehdään leivästä ja pavuista. Moni ravintola tarjoilee bistecca alla fiorentinaa, valtavaa ja melko raa'aksi jätettyä t-luupihviä (skippasin suosiolla). Toscanasta ovat kotoisin myös chianti-viinit.      

Tässä muutamia maistiaisia ja vinkkejä Firenzeen matkaaville tai matkasta haaveileville.


Kauppahalli – Il Mercato Centrale



Lihapullia tomaattikastikkeessa ja ribollita-keittoa.





























Firenzen kauppahalli sijaitsee keskeisellä paikalla ja sinne on helppo poiketa kaupungilla kävelyn lomassa. Kauppahallin alakertaan on sijoitettu perinteiset hedelmä- kala- ja lihatiskit. Se suljetaan jo ennen iltaa, mutta yläkerta on avoinna aina puoleen yöhön asti. Kauppahallin yläkerta onkin oivallinen paikka ruokailla ja tutustua Toscanan erikoisuuksiin. Yläkerta on modernisoitu ja siellä on vieri vieressä erilaisia ruokapisteitä, joista on helppo nappailla tarjottimelleen mieluisia makupaloja. Kauppahallista löytyy jokaiselle jotakin: pizzaa, täytettyä foccacciaa, pastaa, meren antimia, lihapullia, juustoja ja jäätelöä. Myös istumapaikkoja ja pöytiä on mukavasti (ainakin tähän aikaan vuodesta).

Kauppahallin leppoisa ja vapaa tunnelma viehättivät, ja kävimme siellä parinakin iltana syömässä ja lasillisella. Suosittelen kokeilemaan esimerkiksi toscanalaista ribollita-keittoa.






































Il Mercato Centrale
Piazza del Mercato Centrale – Via dell’Ariento 
Avoinna klo 10–00:01

Soul kitchen


Soul Kitchen on laadukas, edullinen ja vähän modernimpi ravintola lähellä Santa Crocen kirkkoa. Lounastimme täällä kahtena päivänä. Ravintolalla on vaihtuva päivän lounaslista ja vakiona pastaa, burgereita sekä isoja salaatteja. Annosten hinta liikkuu kympin molemmin puolin. 

Soul Kitchen tarjoilee myös aperitiivibuffetin iltaisin klo 19 alkaen, mutta sitä emme itse ehtineet kokeilla.  

Soul Kitchenistä on mukava jatkaa matkaa virkistyneenä ja hyvin ravittuna esimerkiksi Arno-joen rantaan.

Tagliata di Pollo profumato al limone e salvia - grillattua kanaa leikattuna ja salvialla ja sitruunalla maustettuna (8 €).


Lisukkeeksi otin vielä grillattuja kasviksia.



Soul Kitchen
Via dei Benci 34R
Lounas klo 12 alkaen & aperitivo klo 19 alkaen


Gastone


Nälkä ei yleensä ole paras opas matkalla, mutta tällä kertaa sitä kannatti seurata. Se nimittäin johdatti meidät lounaalle tähän Gastone-nimiseen ravintolaan, joka ei tuottanut pettymystä. Gastonea voisi luonnehtia tyylikkääksi ravintolaksi, jossa ruoka on kaunista ja erittäin hyvää.

Paistettua kulta-ahventa, grillattua munakoisoa ja mangoldia (12 €).



Gastone
Via Matteo Palmieri 26R
Lounas klo 12–15 & illallinen klo 19–23


Jäätelölle – Grom


Totta kai jäätelö kuuluu asiaan, Italiassa kun ollaan. Tämä jäätelö pyöriteltiin Gromin kioskissa, joita on eri puolilla Italiaa. Kinuskin ystävän kannattaa ehdottomasti kokeilla caramello al sal -makua eli kinuskijäätelöä suolalla.


Pistaasia ja suolaista kinuskia.


Grom
Via del Campanile 2


Kahvilla


Tätä on ikävä: täydellistä cappuccinoa, joka parhaimmillaan maksoi vain 90 senttiä. Kannattaa muistaa, että kahvi on aina edullisempaa tiskillä nautittuna kuin pöytään tilattuna. Tämä kupponen nautittiin pienessä ja viihtyisässä kahvilassa keskustassa. 



Rifrullo – La Boulangerie
Via de' Rondinelli 24R


Tuliaisiksi – Eataly


Eataly on hyvä paikka ostaa laadukkaita tuliaisia ja kotiinviemisiä. Puodissa myydään niin Toscanalle kuin muullekin Italialle tyypillisiä herkkuja. Kauppahallin yläkerrassa on muuten toinen, huomattavasti pienempi Eatalyn myymälä. 

Leipäostoksilla Eatalyssä. 





































Eataly
Via de' Martelli 22R
Avoinna klo 10-22.30

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Paras jouluherkku: viipalepiparit




























Niin kauan kuin muistan, on meillä leivottu pipareita aina itsenäisyyspäivänä. En oikeastaan edes ihan kauheasti välitä paistettujen pipareiden mausta – piparitaikina on asia erikseen. Pipareiden leipominen, taikinan vaivihkainen napostelu ja koristelu kuitenkin kuuluvat joulunaikaan erottamattomasti.

Pari vuotta sitten maistoin näitä viipalepipareita ja jäin koukkuun: siitä asti joulun odottamiseen on kuulunut tavallisten pipareiden lisäksi myös viipalepipareiden tekeminen. Ne ovat päältä ihanan rapsakoita ja sisältä mukavan sitkeitä, vähän tahmaisiakin. Ulkomuodoltaan ja mantelisuudeltaan ne muistuttavat italialaisia cantuccineja. 

Tänä itsenäisyyspäivänä vanha ja uusi perinne kohtasivat, ja leivoin siis viipalepipareita. Voi olla, että näitä pitää paistaa vielä toinenkin satsi ennen joulua.





Viipalepiparit


200 g pehmeää voita
2 dl sokeria
1 dl vaaleaa siirappia
2tl jauhettua inkivääriä
2 tl kanelia
1 tl jauhettua kardemummaa
veitsenkärjellinen suolaa
6 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl mantelirouhetta (125 g)
1 tl ruokasoodaa

Päälle: 
raesokeria

Vatkaa voi, sokeri, siirappi ja mausteet sekaisin. Sekoita vehnäjauhot, mantelirouhe ja ruokasooda keskenään. Yhdistä seos muiden aineiden kanssa. 

Kumoa taikina kevyesti jauhotetulle pöydälle. Vaivaa taikinaa ja muodosta siitä pallo. Jaa taikinapallo kahteen osaan. Pyörittele palat paksuiksi pötköiksi. Kääri pötköt kelmuun ja nosta jääkaappiin jähmettymään vähintään tunniksi tai yön yli. 

Nosta pötköt leivinpaperilla päällystelylle pellille. Ripottele ja painele päälle raesokeria. 

Paista uunin keskiosassa 175 asteessa noin 20 minuuttia. Leikkaa hieman jäähtyneet pötköt vinottain viipaleiksi.Taikinasta tulee noin 40 piparia riippuen siitä, minkä kokoisia viipaleita leikkaat.