tiistai 6. toukokuuta 2014

Tomaattinen pinaatti-kikhernekeitto


























Kasviskeittojen sydänystävänä otan aina ilolla ja innolla vastaan uudet keittoreseptit ja niiden kehittelyideat. Olen useasti valmistanut tomaattipohjaista kikhernekeittoa ja täälläkin tainnut sellaisesta kirjoittaa. Tämän reseptin luin kuitenkin Avotakan maaliskuun numerosta. Reseptissä keittoon lisätään loppuvaiheessa tuoretta pinaattia. Kiinnotuin ideasta, kokeilin ja ihastuin: Pinaatti vei tomaattisen kikhernekeiton ihan uudelle tasolle. 

Usein se on pienestä kiinni niin keitoissa kuin elämässäkin. Jo yksi juttu lisää voi saada molemmat maistumaan ihan erilaiselta, tuoreelta ja kokonaan uudelta. 


Tomaattinen pinaatti-kikhernekeitto


1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 porkkana
(1 lehtisellerin varsi)
1 rkl oliiviöljyä
7 dl kasvis- tai kanalientä (kuutiosta tai fondista)
2 tlk (à 400 g) tomaattimurskaa
2 dl vettä
1 tlk (400 g) kikherneitä
pari kourallista tuoretta basilikaa (tai pari tl kuivattua basilikaa)
rouhaus mustapippuria
100 g tuoretta babypinaattia
(neitsytoliiviöljyä)


Kuori sipuli, valkosipuli ja porkkana. Silppua ne ja lehtisellerin varsi pieniksi paloiksi. Kuumenna öljy kattilassa, lisää kasvikset ja kuullota 3-4 minuuttia, kunnes kasvikset pehmiävät. Älä päästä ruskistumaan.

Kaada sekaan kasvis- tai kanaliemi ja tomaattimurskat. Valuta kumpaankin tomaattimurskatölkkiin desi vettä, huljuttele ja kaada vesi kattilaan. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja keitä 6-8 minuuttia miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. 

Silppua basilika ja lisää keittoon. Mausta myös mustapippurilla. Voit halutessasi soseuttaa keiton tässä vaiheessa (mutta ei välttämätöntä): Nosta kattila liedeltä ja anna hiukan jäähtyä. Soseuta keitto sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Tarkista maku ja lisää halutessasi suolaa ja mustapippuria. Nosta keittokattila takaisin liedelle kuumenemaan.

Valuta ja huuhtele kikherneet ja lisää ne keittoon. Anna hautua 5 minuuttia. Huuhtele ja kuivaa pinaatti. Silppua pinaatti ja sekoita keittoon. Kuumenna vielä hetki ennen tarjoamista. Halutessasi voit pirskotella keiton pinnalle hiukan öljyä.

(Muokattu Avotakan 3/2014 reseptistä)




   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti